Osanottajalistat

Ensimmäisessä sarakkeessa on osanottajan nimi, toisessa laulun nimi, kolmannessa laulajan saamat pisteet ja neljännessä sarakkeessa mahdollinen välierään pääsy tähdellä merkattuna tai sijoitus finaalissa. Välieriä en ole ottanut taulukoihini ollenkaan, sillä niissä on täsmälleen samoja esittäjiä ja samoja lauluja kuin alkuerissäkin. Aika moni näistä esityksistä on nähtävillä YouTubessa, joten olen vielä lisännyt suoria linkkejä YouTuben videoihin.

1990

alkuerä 1
Kaisa Juuti Mä päivänsäteen näin kerran
YouTube
Karoliina Kallio Kai laulaa saan
YouTube
Janne Koivunen Ystävän laulu
YouTube
Mia Kaila We Are the World
YouTube
Mariorvokki Marangi Tunnista toiseen
YouTube
alkuerä 2
Henna Vikman Ilta pienessä kaupungissa
YouTube
Tuomas Astikainen Poika varjoisalta kujalta
YouTube
Katja Kuitunen Sadepisaroita
YuoTube
Jarkko Välimäki Jos se voisi olla totta
YouTube
Jenni Heino Suklaasydän
YouTube
alkuerä 3
Saara Lehtonen Poika tuollainen
YouTube
Jari Paavola Hilma ja Onni
YouTube
Satu Itkonen Tangoprinsessa
YouTube
Timo Turunen Minä olen muistanut
YouTube
Jenni Korpela Lapin tango
YouTube
alkuerä 4
Kristiina Kovanen Lulu
YouTube
Kimmo Myrskyranta Paratiisi
YouTube
Leif Lindgren Liljankukka
YouTube
Jenny Helmström Vanha kulkuri
YouTube
Satu Ahjoniemi Minne tuuli kuljettaa
YouTube
alkuerä 5
Sanna Ahjoniemi Sininen ja valkoinen
YouTube
Harri Raatikainen Poika varjoisalta kujalta
YouTube
Ulla Sofia Jalagin Tyttö tuollainen
YouTube
Akseli Leppänen Suudelmin suljetut kirjeet
YouTube
Erja Heinonen Diivaillen
YouTube
alkuerä 6
Maikki Laukola & Minna Merilä Yesterday
YouTube
Tiina Itkonen Ystävyyden laulu
YouTube
Daralee Onks Tiina kotona
YouTube
Toni Käyhkö Sealed with a Kiss
YouTube
Pauliina Karvonen Mikset mua huomaa
YouTube
finaali
Janne Koivunen Ystävän laulu + Hopeinen kuu YouTube
Satu Itkonen Tangoprinsessa + Isin kumma tauti YouTube toinen
Timo Turunen Minä olen muistanut + Minä rakastan sua YouTube
Leif Lindgren Liljankukka + Tummat saapuvat taivaaseen YouTube kolmas
Ulla Sofia Jalagin Tyttö tuollainen + Soittajapoika YouTube
Daralee Onks Tiina kotona + Maarianna YouTube voittaja

1991

alkuerä 1
Heli Viksten Keurusselän sini
YouTube
26
Janne Lindqvist Äideistä parhain
YouTube
30
Nadja Lindeman Kesäyö
YouTube
37
Marko Muli Kuningaskobra
YouTube
34
Laura Jurvanen Varrella virran
YouTube
32
alkuerä 2
Johanna Rae Sateenkaaren tuolla puolen
YouTube
29
Jouni Isoherranen La bamba
YouTube
28
Kristiina Niemi Hymyhuulet
YouTube
34
Laura Juopperi Matin vaimohuolet
YouTube
31
Jenni Viitalo Koivu ja sydän
YouTube
36
alkuerä 3
Eeva-Leena Holkeri Tipi-tii
YouTube
34
Nina Juhala Käymme yhdessä ain
YouTube
30
Reini Kerttula Jätkän humppa
YouTube
36
Nadja Lindgren Hyvää yötä ystäväin
YouTube
28
Laura Kemppinen Lassen koira
YouTube
37
alkuerä 4
Karoliina Lehtinen Lazzarella
YouTube
27
Jenni Salonen Villihevosia
YouTube
29
Anna Ollila Minne tuuli kuljettaa
YouTube
34
Oula Salokannel Muurari
YouTube
32
Milla Huusko & Eveliina Konttinen Kanteen suosikin
YouTube
30
alkuerä 5
Karoliina Moilanen Voihan pojat
YouTube
37
Leif Lindeman Satumaa
YouTube
36
Laura Haapaniemi Albatrossi
YouTube
28
Susanna Suckharoen Ranskalaiset korot
YouTube
31
Silja Kukola Metsäpirtti
YouTube
31
alkuerä 6
Päivi Akkanen Unohtumaton ilta
YouTube
29
Laura Jokinen Hollolan heili
YouTube
30
Matias Sassali Elämää juoksuhaudoissa
YouTube
38
Anna-Leena Haavisto Sun tahtoisin tietävän sen
YouTube
32
Katja Lindgren Katinka
YouTube
36
alkuerä 7
Petra Kämä Vanhan veräjän luona
YouTube
33
Ake Babitzin Pidä kii
YouTube
36
Anna Grönroos Hopeinen kuu
YouTube
33
Christopher Romberg Skönä människor
YouTube
38
Johanna Rantala Lähtevien laivojen satama
YouTube
32
alkuerä 8
Petra Kääriäinen Minttu ja Ville
YouTube
35
Timo Hynynen Vanhoja poikia viiksekkäitä
YouTube
36
Eini-Susanna Maijala Radio Lissabon
YouTube
29
Laura Leinonen Kielon jäähyväiset
YouTube
33
Anna Kari Sininen ja valkoinen
YouTube
30
finaali
Jenni Viitalo Koivu ja sydän + En löydä vertaistas sun YouTube 58
Katja Lindgren Katinka + Mua kutsuu tuulet YouTube 58
Leif Lindeman Satumaa + Ikkunaprinsessa YouTube 52
Christopher Romberg Sköna människor + Vilken underbar värld YouTube 67 voittaja
Nadja Lindeman Kesäyö + Kerrostalon rokkibändi YouTube 62 kolmas
Matias Sassali Elämää juoksuhaudoissa + Vanha Kulkuri YouTube 57 yleisösuosikki
Karoliina Moilanen Voihan pojat + On musiikki mun ystävä YouTube 61
Laura Kemppinen Lassen koira + Vahanukke, laulava nukke YouTube 64 toinen

1992

alkuerä 1
Laura Jokinen Lapinäidin kehtolaulu
YouTube
31
Maija Perttula Sateenkaaren tuolla puolen
YouTube
32
Eeva Tukia Kulta polkee fillarillain
YouTube
34
Juhani Viksten Tuuliviiri
YouTube
30
Johanna Virtanen Molto presto
YouTube
38
alkuerä 2
Ella Lahtinen Lounatuulen laulu
YouTube
36
Juha Valkama Kauan
YouTube
36
Sofia Rockas Kultainen nuoruus
YouTube
31
Aina Roiha Vesivehmaan jenkka
YouTube
29
Veera Varkki Lintu
YouTube
37
alkuerä 3
Elina Jokinen Isoäidin olkihattu
YouTube
30
Johanna Karilahti Kerrostalon rokkibändi
Ei halua esitystään nettiin.
32
Tiina Karjalainen Pienet hetket
YouTube
33
Kea Luhtanen Lapsikin voi oikeassa olla
YouTube
31
Antti Ahopelto Satumaa
YouTube
35
alkuerä 4
Jaana Ekman & Eeva Koskinen Diivaillen
YouTube
33
Satu Kopsa Teksasin keltaruusu
YouTube
30
Henna Raatikainen Päivänsäde ja menninkäinen
YouTube
31
Henna-Riika Ruotsalainen Daa-da daa-da
YouTube
36
Sofia Stenman Den glade vandraren
YouTube
34
alkuerä 5
Laura Hakulinen, Jonna Imeläinen & Kirsi Stålberg Rinnakkain
YouTube
35
Eeva Kataja Wanhaan malliin
YouTube
30
Anna Nissinen Viimeinen ilta
YouTube
30
Marko Ståhl Kotkan poikii ilman siipii
YouTube
36
Heli Teittinen Villihevosia
YouTube
35
alkuerä 6
Pia Hämäläinen Siks oon mä suruinen
YouTube
30
Janne Hakola Kato mitä sä teit
YouTube
31
Reetta Jakkula Sinisiä, punasia ruusunkukkia
YouTube
40
Elina Kurola Tyttö Pohjanmaalta
YouTube
37
Katja Varttinen Kuudenikäinen
YouTube
33
alkuerä 7
Antti Pääkkönen Vanha holvikorkko
YouTube
36
Tiina-Kaisa Kaikkonen Puhelinlangat laulaa
YouTube
30
Elina Korhonen Kun eletään ei pelätä
YouTube
33
Mirva Kovalainen Lähtevien laivojen satama
YouTube
32
Anne Rasmus Saamen neito
YouTube
38
alkuerä 8
Salla Jähi Enkelin silmin
YouTube
36
Riikka Kuusela Kultamaan porotyttö
YouTube
34
Sini Rasmus Sininen uni
YouTube
31
Ella Taskinen Huopikkaat
YouTube
31
Tero Varis Kaksi vanhaa tukkijätkää
YouTube
32
finaali
Henna-Riika Ruotsalainen Daa-da daa-da + Ystävyyden laulu YouTube
Johanna Virtanen Molto presto + Pojat YouTube
Elina Kurola Tyttö Pohjanmaalta + Wanhaan malliin YouTube
Anne Rasmus Saamen neito + Poropaimen YouTube
Antti Pääkkönen Vanha Holvikirkko + Takapulpetin tyttö YouTube voittaja
Reetta Jakkula Sinisiä punaisia ruusunkukkia + Tytöt nuoret huolettomat YouTube yleisösuosikki + kolmas
Juha Valkama Kauan + Leijat YouTube
Ella Lahtinen Lounatuulen laulu + Lapsen maailma YouTube toinen
Ex-tenavatähti Christopher Romberg Musik ska byggas utav glädje + Solgnuttan och trollet YouTube 1
YouTube 2

1993

alkuerä 1
Katariina Lantto Tivolissa
YouTube
30
Jesi Blongren Älä mee
YouTube
33
Karoliina Kovanen Kun taas on aika auringon
YouTube
35
Juhani Vahto Palaja Sorrentoon
YouTube
36
Annika Salokangas Sä saat mut svengiin
Ei halua esitystään nettiin.
30
alkuerä 2
Isabella Virtanen On niin monta makua
YouTube
36
Maija Helander Poika johon ihastuu
YouTube
34
Tuomas Iso-Ahola Lännen lokari
YouTube
39
Riikka Lindfors Äideistä parhain
YouTube
36
Anna Lehtinen Maailman paras levy
YouTube
32
alkuerä 3
Riikka Kuusela Isoäidin äiti
YouTube
37
Hanna-Leena Heino Suuria suruja, pieniä pyyntöjä
YouTube
31
Henna Keisala Kuinka kaunista on
YouTube
32
Anniina Korteniemi Hassu tyttö
YouTube
37
Minna Kainulainen Anna mulle tähtitaivas
YouTube
35
alkuerä 4
Jenni Laurell Laulu kahdesta pennistä
YouTube
36
Antti Kivistö Blue Suede Shoes
YouTube
38
Janette Hannukainen Lintu ja lapsi
YouTube
32
Susanna Lehto Intian kuu
YouTube
31
Erika Kangas Kuulkaa huudot pienten lasten
YouTube
33
alkuerä 5
Celestine Hacksell Som en vind
YouTube
37
Aleksi Itkonen Autotallirock
YouTube
32
Katja Puolakka Miten kaunis onkaan maa
YouTube
34
Saara Kähkönen Katselin taivaan tähtiä
YouTube
30
Annika Uusikartano Soittorasia
YouTube
32
alkuerä 6
Katja Hirvonen Naura kun sua naurattaa
YouTube
37
Juha Roms Rakkauden väriloisto
YouTube
39
Pilvi Kotamäki Ystäviä kaikkialla maailmassa
YouTube
31
Terhi Jokila Sininen ja valkoinen
YouTube
32
Krista Pylkkö What about Tomorrow´s Children
YouTube
38
alkuerä 7
Mirka Saarholma Mummon kaappikello
YouTube
33
Suvi Vuorinen Tuulella ei ole ystävää
YouTube
30
Lotta Kotamäki Sambalele
YouTube
35
Kirsi Ihalainen Nyt tuulet nuo viestin jo toivat
YouTube
30
Eerika Niemelä Sata Unelmaa
YouTube
37
alkuerä 8
Henna-Kaarina Hietala Sellainen likka
YouTube
35
Kirsi Nissinen Viidentoista villitys
YouTube
34
Mervi Ruohtula Näin mun sydämeni muistoja kantaa
YouTube
35
Susanna Hautamäki Päivänsäde ja menninkäinen
YouTube
29
Maaret Kilponen Kuulkaa huudot pienten lasten
Ei halua esitystään nettiin.
32
finaali
Antti Kivistö Blue Suede Shoes + Buona Sera Senjorina YouTube
Krista Pylkkö What about Tomorrow´s Children + Viikonloppuvapaus YouTube
Juha Roms Rakkauden väriloisto + Tuulenpesä YouTube
Riikka Kuusela Isoäidinäiti + Punatulkku YouTube
Jenni Laurell Laulu kahdesta pennistä + Suojelusenkeli YouTube toinen
Isabella Virtanen On niin monta makua + Mä vielä aikuistun YouTube
Katja Hirvonen Naura kun sua naurattaa + Mua kuule äiti YouTube kolmas
Tuomas Iso-Ahola Lännen lokari + Kalastaja-Eemelin valssi YouTube yleisösuosikki + voittaja
Ex-Tenavatähti Antti Pääkkönen Kirjerakkautta YouTube

1994

alkuerä 1
Ulla Lindsröm Ystävyyden laulu
YouTube
32
Otto Ikonen Käyn ahon laitaa
YouTube
33
Silja Kauppinen Sateenkaaren tuolla puolen
YouTube
36
Kaisa-Mari Ruokolainen Maailman paras levy
YouTube
36
Susan Henriksson Nuori aikuinen
YouTube
30
alkuerä 2
Hennariikka Järvinen Lähtevien laivojen satama
YouTube
35
Anna Kangasluoma Minä olen Peter Pan
YouTube
36
Konsta Hietanen Daa-da daa-da
YouTube
40
Linda Mäkelä Lounatuulen laulu
YouTube
30
Emilia Frantsi Malaica
YouTube
32
alkuerä 3
Maria Vuori Pappani on kalamies
YouTube
35
Terhi Jokila Tänään huipulla
YouTube
32
Aleksi Suikkanen Alexi rock
YouTube
34
Anniina Salminen Ilman minua
YouTube
31
Jenna Andersson Peppi Pitkätossu
YouTube
33
alkuerä 4
Anu Salminen Poika tuo
YouTube
36
Evaleena Vuorenmaa Lintu ja lapsi
YouTube
33
Lauri Kaivosoja Apinaorkesteri
YouTube
36
Sanni Koivula Minne tuuli kuljettaa
YouTube
29
Maruska Lindeman Pienen mökin tyttö
YouTube
36
alkuerä 5
Heli Teittinen Tipi-tii
YouTube
33
Tiina Sormunen Kerran
YouTube
36
Natalil Lintala Ensi vuonna
YouTube
35
Kimmo Riikonen Juokse sinä humma
YouTube
38
Riitta Hiekkavirta Semmonen tämmönen
YouTube
36
alkuerä 6
Saara Heliö Taiteilua
YouTube
29
Riikka Puolakka Täti Monika
YouTube
31
Camilla Vikman Per Lucia
YouTube
35
Toni Yli-Hirvelä Aivan mua naurattaa
YouTube
38
Annami Hylkilä Täällä Pohjantähden alla
YouTube
34
alkuerä 7
Heidi Mikkola Limudiskon tuhkimo
YouTube
34
Hannes Huotari Vanhan veräjän luona
29
Anna Halmetoja Toivotaan toivotaan
YouTube
35
Sanna Laukkanen Pedro ja Juanita
YouTube
36
Hanna Kotilainen Kerran
YouTube
30
alkuerä 8
Tuija Alatalo Tunnen että ihastun
YouTube
36
Teija Korhonen Kasvimaa
YouTube
32
Mikko Gustafsson Juokse sinä humma
YouTube
29
Jenny Löv Främling
YouTube
40
Tanja Vähäsarja Molla-Maija
YouTube
32
finaali
Toni Yli-Hirvelä Aivan mua naurattaa + Lintu YouTube toinen
Kimmo Riikonen Juokse sinä humma + Talvella Talikkalan markkinoilla YouTube
Maruska Lindeman Pienen mökin tyttö + Katson sineen taivaan YouTube
Anu Salminen Poika tuo + Ei sanotuksi sitä vain saa YouTube kolmas
Konsta Hietanen Daa-da daa-da + Hetkinen vain YouTube yleisösuosikki + voittaja
Lauri Kaivosoja Apinaorkesteri + Ukko-Pekka uu-uu YouTube
Jenny Löv Främling + Only Love YouTube
Tuija Alatalo Tunnen että ihastun + Kaunein hetki YouTube
Ex-Tenavatähti Tuomas Iso-Ahola Onnenjyvät
YouTube

1995

alkuerä 1
Piia Kallioinen Kerrostalon rokkibändi
YouTube
32
Jenni Vastola Kuka keksi rakkauden
YouTube
31
Ulla Lindström Skeittaaja
YouTube
38
Niina Nurmi Mut kun mä haluun
YouTube
34
Robert Lindeman Muuttoparvet
YouTube
35
alkuerä 2
Anu Kalenius Ding ding ding
YouTube
32
Anni Kantola Täti Monika
YouTube
31
Antero Lindgren Ruhtinaan viulu
YouTube
35
Mari Tauriainen Muistinko kiittää
YouTube
31
Anneli Torniainen Safarille
YouTube
36
alkuerä 3
Noora Heiskanen Suklaasydän
YouTube
30
Eija Bergman Lounatuulen laulu
YouTube
31
Juho Vornanen Poika ja varsa
YouTube
38
Niina Pihlaja Suojelusenkeli
YouTube
36
Tiina Oikkonen Rokkenrolli-Olli
YouTube
37
alkuerä 4
Rene Haavisto Tuuliviiri
YouTube
35
Iida-Kaisa Leivonniemi Isi tuulettaa
YouTube
36
Annika Siltaniemi Hienohelma
YouTube
37
Marianna Valin Ei ole olemassa parempaa
YouTube
30
Tanja Arvila Enkelin silmin
YouTube
32
alkuerä 5
Susanna Roine Tule tule kultani
YouTube
33
Henri Jokinen Täällä Pohjantähden alla
YouTube
29
Minni Tarkkanen Kulkukauppias
YouTube
30
Laura Valkama Vanhan myllyn taru
YouTube
35
Jutta Zetterman Tuulikello
YouTube
37
alkuerä 6
Piia Karkkulainen Erilainen vaari
YouTube
35
Hanna Mäki Tao Tao
YouTube
33
Tarja Koskela Koivu ja sydän
YouTube
32
Markus Määttänen Olet kohtaloni
YouTube
35
Mirja Seppänen Anna kaikkien kukkien kukkia
YouTube
33
alkuerä 7
Eerika Aho Magdaleena
YouTube
37
Nina Stûtzle Villihevosia
YouTube
36
Jasmin Helmi Viimeinen kevät
YouTube
32
Timi Isberg Virta vie, virta tuo
YouTube
32
Sini Kolis Kerrostalon rokkibändi
YouTube
39
alkuerä 8
Petra Lisitsin Ruskie neitsyt, valgie neitsyt
YouTube
38
Anna-Maija Multas Viidakkolaulu
YouTube
36
Hennariikka Järvinen Kulta pokee fillarillain
YouTube
32
Tuomas Mäki Jos sinä aiot naimisiin
YouTube
35
Jaana Luikku Lounatuulen laulu
YouTube
31
finaali
Rene Haavisto Tuuliviiri + Varrella virran YouTube
Ulla Lindström Skeittaja + Syvälle sydämeen sattuu YouTube
Markus Määttänen Olet kohtaloni + Suomi sydämessä YouTube
Petra Lisitsin Ruskie neitsyt, valhgie neitsyt + Tuuli YouTube
Antero Lindgren Ruhtinaan viulu + Siivet puuttui YouTube kolmas
Juho Vornanen Poika ja varsa + Karjalaisten sydämessä soi YouTube yleisösuosikki + toinen
Ida-Kaisa Leivonniemi Isi tuulettaa + Mustan kissan tango YouTube
Annika Siltaniemi Hienohelma + Kuljen lapsuuteni päiviin YouTube voittaja
ex-Tenavatähti Konsta Hietanen Meksikon pikajuna + Tuutin täyttä solaa YouTube 1
YouTube 2

Takaisin pääsivulle

© KL & The Copyright holders of the material presented, 2004-2008