Tilastoja

Minä olen sen verran tilastofriikki, että täytyihän minun toki saada tilastoja kotisivuilleni...Tarkoitukseni ei todellakaan ole olla millään lailla rasistinen tilastoidessani ulkomaalaisia lauluja, vaan paremminkin tarkoituksenani on kertoa, kuinka harvinaisen monipuolinen kultturiohjelma Tenavatähti olikaan.

Tyttöjen ja poikien määrät

Ensimmäisinä Tenavatähti-vuosina poikia oli kaikkein eniten kilpailussa mukana. Vuonna 1992 poikien määrässä tapahtui pienoista laskua, ja vuonna 1993 poikia oli vain vähän yli puolessa alkueristä. Ilmeisesti vähäisen poikien määrän takia vuosina 1994 ja 1995 tuomaristo päätti ottaa jokaiseen alkuerään tasan yhden pojan, sillä muuten kyseisten vuosien niin tasaista poikamäärää on vaikea selittää. Tyttöjen määrä tietysti on kaikkien osallistujien määrä (40) (tai 30 vuonna 1990) vähennettynä poikien määrällä. Huomionarvoista kuitenkin on, että vaikka poikien määrä pysyi suhteellisen vähäisenä koko kilpailun ajan, poika oli kilpailun voittajana kaikissa muissa paitsi yhdessä, viimeisessä Tenavatähdessä (jolloin kilpailun voitti Annika Siltaniemi.)

Yleisöäänestysmäärät finaaleissa

Yleisöäänestykseen osallistuneiden määrä laski vuosi vuodelta kuin lehmän häntä, mutta minun mielestäni ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla kyse siitä, että itse ohjelman suosio olisi laskenut samaa vauhtia. Tietenkin kaikkien ohjelmien kanssa käy niin, että alkuinnostus jossain vaiheessa laantuu, mutta myös äänestyksen kallius voi vaikuttaa siihen, että läheskään kaikki ohjelmaa katsovat eivät toisena tai kolmantena katseluvuotenaan enää äänestäkään, kun äänestyksessähän vain harva voittaa mitään palkintoja. Olisi mielenkiintoista verrata itse katsojamäärätilastoja yleisöäänestystilastoihin, mutta sellaisia minulla ainakaan ei ole saatavila niin monen vuoden takaa (yleisöäänestysmäärät poimin suoraan nauhoittamistani finaaleista).

Suosituimmat kappaleet

Kaikkein suosituimmat Tenavatähti-kappaleet siis esiintyivät neljä kertaa koko Tenavatähden aikana. Tosiasiassa yleisö kuuli suosituimmat kappaleet huomattavasti useamman kerran kuin vain neljästi, sillä jos kappale oli esiintyjän pääkappale ja jos hän vielä pääsi finaaliin asti, hän lauloi sen kolme kertaa kesän aikana! Tenavatähdessä ei kuitenkaan samojen kappaleiden toistuminen vielä mielestäni ollut mitenkään harmittavaista, vaan paremminkin oli mukava laulaa itse mukana, jos jo sattui osaamaan jonkun kappaleen. Joskus tietysti tuli jonkun Lounatuulen laulun kohdalla "ei taas - olo, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, kuinka paljon nykyisessä lasten "laivalaulukilpailussa" samat biisit, samat eleet, sama pukeutuminen toistuvat (vähän kuin karaokessa). Jos sinulla - hyvä vierailija - on mielenkiintoa, voit itse poimia listasta, milloin ja kenen laulamana suosituimmat kappaleet esiintyivät. (Huomioi, että Päivänsäde ja Menninkäinen kappaleeksi olen laskenut myös Christopher Rombergin ruotsinkielisen version siitä.)

Ulkomaalaiset kappaleet

Hämmästyttävältä tuntuu se, kuinka vähän loppujen lopuksi tilastojen mukaan ulkomaalaisia kappaleita Tenavatähdessä laulettiinkaan, kun jotenkin minusta välillä tuntui, että niitä kuuli Tenavatähdessä melkein koko ajan... Ehkä syynä on se, että esim. monet Ruotsista Suomen Tenavatähteen tulleet lauloivat kuitenkin suomeksi samoin kuin englannista tullut Daralee-yhtye, ja se, etten ole esim. mustalaisia tilastoinut ollenkaan, sillä hekin lauloivat kaikki suomeksi.

Takaisin pääsivulle

© KL & The Copyright holders of the material presented, 2004-2008